No eeeii… Tai siis: valmentaja ei saisi koskaan olla auktoriteetti pelkän asemansa takia.
Auktoriteetti tulee aina osaamisesta. Auktoriteetti on auktoriteetti, koska hänellä on jotain annettavaa.
Tottakai joku liikuntatieteiden tohtori on enemmän auktoriteetti kuin naapurin pilipali-PT, koska ilman osaamista ei voi olla tohtori, mutta ilman osaamista voi olla PT. On toki myös olemassa hurjan päteviä personal trainereita.
Auktoriteettiasema on aina ansaittava. Auktoriteetti ei tule tittelistä.
Hyvän valmentajan kohdatessasi et näe merkkiäkään autoritäärisestä johtamisesta. Hyvä valmentaja ohjaa, autoritäärinen valmentaja käskee. Oppiminen vaatii iloa.
Autoritäärisyys kertoo ammattitaidottomuudesta ja epävarmuudesta. Silloin valmentajan on vedettävä rooli päälle.
Autoritäärinen ote vie pohjaa luovien ratkaisujen hakemiselta. “Auktoriteetin” saa aina kyseenalaistaa. Hänet saa vaatia perustelemaan hänen väittämänsä asiat.
Valmentajan tehtävä on pystyä perustelemaan asiat, mitä tehdään. Häneltä pitäisi pystyä helposti kysymään asioita ja sanomisen kynnyksen tulisi olla mahdollisimman pieni. Se lisää luottamusta.
Hierarkiat tukahduttavat luottamuksen. Jos valmentaja leikkii kuvitellussa hierarkiassa kukkulan kuningasta, jolle on vaikea sanoa mitään, niin ei siinä oikein luottamusta rakennu valmentajan ja valmennettavan välille. Ilman luottamusta kenestäkään on vaikeaa tai mahdotonta saada irti parasta.
Jokaisessa täysjärkisessä ihmisten välisessä kanssakäymisessa on oltava niin, että parhaat argumentit ratkaisevat. Tuli se paras argumentti sitten vasta-alkajalta tai kokeneelta valmentajalta. Ei voi olla niin, että toinen voi jyrätä toisen argumentin sillä, että hänellä on muodollisesti parempi asia jossain “hierarkiassa”. Lastentarhassa sellaiset.
🎯 En muista mistä pöllin tämän, mutta tämä on hyvä lainaus: “Coaching is not a dictatorship. It’s a partnership.”
Ota yhteyttä, jos haluat yksilöllistä valmennusta!
