Kannattaa toisinaan ottaa filmille penkkisarjoja sivukuvakulmasta.
Sivulta näkee melkoisen hyvin tangon liikeradan ja sen, romahtaako nostoasento toistojen aikana tai säilyykö se jämäkkänä läpi sarjan.
Ensimmäisessä kuvassa on hyvin rakenneltu nostoasento ennen tangon ottamista räkistä.
Tanko otetaan tässä keississä räkistä 1) nostamalla ensin pakarat irti penkistä, 2) jonka jälkeen tanko irroitetaan räkistä 3) ja lasketaan pakarat takaisin penkkiin.
Se on hyvä tyyli ottaa tanko omin avuin räkistä –> hyvä nostoasento säilyy näin yleensä paremmin.
Toisessa kuvassa huomaa, kuinka nostoasento on kuitenkin hieman romahtanut alkuasentoon verrattuna.
Asennon romahtamisen voi huomata siitäkin, jos rinta on sarjan loputtua alempana kuin alussa.
Koska nostoasento muuttuu heti kättelyssä, lääkkeenä voisi olla laskea kankut tangon irroittamisen jälkeen enemmän vihreän nuolen suuntaan.
Penkkipunnerruksessa nostoasennon jämäkkyys on tärkeämpää kuin iso kaari.
Mutta se on varsin ok, jos saa rakenneltua kaaren (yläselkään), koska se lyhentää nostomatkaa.
Toisaalta nostoasento voi olla erittäin jämäkkä ilman kaarta.
Ja päinvastoin nostoasento voi olla hutera ison kaaren kanssa.
Jaloista voit saada penkkiin voimaa työntämällä toistojen aikana varpaita kohti kengänkärkiä. Jalat tulisi ennen ensimmäistä toistoa “maadoittaa” tiukasti lattiaan.
Eli vältellään “happy feet”-penkkiä, missä jalat tanssahtelee iloisesti moonwalkia sarjan aikana.
Hyvä jämäkkä nostoasento on ja pysyy läpi sarjan. Vain siten tekniikka voi loksahtaa paikoilleen.
Täräytä viestiä, jos tekniikkavalmennus voimailuun kiinnostelisi. Voit lähettää omia treenivideoita analysoitavaksi. Saat niistä palautteen ja tekniikkavinkkejä.
Täältä voisi löytyä ratkaisut:
WhatsApp: 0503441244
LUE MYÖS:
ASSIN PALAUTE TEKNIIKKAVALMENNUKSESTA
MAASTAVEDON LÄHTÖASETUKSET KUNTOON (+kuvat)