Pelkällä vimmaisella asenteella pelaava pelaaja lyö biljardissa valkoista palloa yhtään miettimättä, minne valkoinen saattaisi lyönnin jälkeen jäädä. Se on tuurista kiinni, minne pallo pysähtyy.
Vaikka pussitustarkkuus olisi kaverilla ok, niin kohtuullisen pian tulee yleensä tekemätön paikka, kun valkoinen jää niin hankalaan paikkaan.
Vuoron saa ajatteleva pelaaja ja alkaa muodostua perusteltuja jatkumoita. Hän miettii ennen lyöntejään, minne pyrkii valkoisen jättämään.
Tällainen eteenpäin ajatteleva pelaaja pyyhkii tavallisesti pöytää asennepelaajalla, jos heidän lyöntitarkkuuksissa ei ole isoja eroja.
SAMA JUTTU TREENIHOMMISSA:
Paremmin edistyy, kun muodostaa treeneissä jatkumoita, jotka pohjautuvat perusteltuun teoriaan. Seuraava treeni rakentuu aina edellisen päälle. Seuraava mesosykli rakentuu edellisen päälle.
Pelkällä summittaisella asenteella treenaaminen on toki parempi kuin ei treenaisi ollenkaan, ja välillä pelkällä asenteella tehdyt satunnaiset treenit ovat ihan hauskoja. Treenaaminen ei ole vakavaa. Mukavaa se saa olla. Mutta pelkkä asenne johdattaa jossain vaiheessa seinän vastaan.
Ilman teorian tuntemista saattaa toistaa samoja virheitä ja urautua treeneissään. Tai saattaa hyppiä sattumanvaraisesti “tehokkaan tuntuisesta” trendistä toiseen.
Varsinkin tasannevaiheissa voi herkästi lähteä väärään suuntaan, jos teoria ei ole ollenkaan hanskassa.
Kun törmätään tasannevaiheeseen, teorian tuntemista voi pitää karttana, joka neuvoo uuden reitin. Koutseilta pitäisi löytyä jonkinmoinen kartta tai mieluummin jopa useampi.
Iske viestiä valmennuskyssäreistä!
-Mikko
