ASIAKASPALAUTETTA
Tsekkaa alta asiakkaan (26v nainen) palaute, joka kertoo millaisia ajatuksia ja tuloksia valmennus on tarjonnut.
Koutsin näkökulmasta on mukava saada palautetta, jossa on nostettu kivasti esille juuri niitä juttuja, joihin valmennuksessa on pyritty vaikuttamaan:)
-Tavoitteena meillä oli ison kuvan viilaaminen ja selkeyttäminen treenaamisen ja syömisen suhteen. Tulokset eivät oikein olleet seuranneet ajallista panostamista harjoitteluun.
-Tavoitteena oli myös voimatasojen ja yleisen suorituskyvyn nostaminen sekä suoritustekniikoiden vankistaminen.
PALAUTE:
“Koen tärkeimpinä oppeina Mikon valmennuksessa, että olen oppinut suhtautumaan rennosti syömiseen ja osaan syödä riittävästi, kun urheilen. Ennen söin aivan liian vähän ja “pelkäsin” kaloreita ja jaottelin ruokia hyviin ja pahoihin.
Urheilusta on tullut myös hyvää vauhtia elämäntapa, johon ei tarvitse etsiä sen suurempaa motivaatiota. Viikon treenitauko tai silloin tällöin herkuttelu ei aiheuta masennusta tai motivaation uppoamista kaivoon, vaan liikunnan harrastaminen ja terveellinen/riittävä syöminen on elämän mittainen prosessi, jossa yksittäisillä viikoilla ei ole niin suurta merkitystä hyvinvoinnin kannalta.
Nykyisin urheilen sen vuoksi, että siitä tulee hyvä olo, jaksan töissä paremmin, mieliala pysyy hyvänä, keho on vahvempi ja voimakkaampi. En enää urheile, koska “pitää/pitäisi” tai pelkästään ulkonäön vuoksi.
Parasta on huomata, kun voimatasot nousevat, kroppa muokkautuu ja on virtaa ja intoa touhuta. Salituloksista eniten olin innoissani täysin mahdottomilta tuntuvien leukojen saannin kehityksestä. Leukoja menee nykyisin pyöreän nollan sijaan kolme! Maastavedossa tulokset nousivat 60kg:sta 100 kiloon ja kyykkytekniikka on parantunut huomattavasti.
Hyötyliikunnan merkityksen ymmärtäminen ja myös sen toteuttaminen konkreettisesti arjessa on pitkällä tähtäimellä paljon tärkeämpää kuin yksittäisten treenitekniikoiden huippuun hiominen tai täydellisen kyykkysyvyyden saavuttaminen. Yllättäen myös jatkuvien dieettien tarve , jossa ainainen parin kilon painon pudostus “olisi ihan kiva” väheni näiden asioiden ymmärtäisen myötä.
Oli myös yllättävää ja mukavaa huomata, että ennen varsinaista voimailua tehtävistä liikkuvuus- /lämmittelyharjoituksista tuli nopeasti pakkopullan sijaan mieluinen rutiini mitä ei halua enää skipata. Myös itse voimailu on lisännyt liikkuvuutta huomattavasti.
Valmentajana Mikko on helposti lähestyttävä ja rohkenen myös kysyä ne “tyhmimmätkin” kysymykset häneltä. Koen myös tärkeänä, että saan itse päättää paljon treenien sisällöstä, kuitenkin niin että treenissä säilyy järki mukana ja kehitystä tapahtuu halutulla tavalla. Itselläni voimatasot lähtivät nousuun, kun treenimääriä vähennettiin ja ruokamääriä lisättiin.
Voin lämpimästi suositella Mikkoa myös sinun valmentajaksi, jos haluat saada tuloksia ja ajattelumallin muutoksia.”
****
Koutsin mietteitä:
Jos saa vähemmällä ajallisella panostuksella enemmän tuloksia ja tekemisessä on jatkuvasti hyvä idea mukana, niin siinähän tavallaan säästää, kun sellaiseen sijoittaa.
Joskus (tai aika usein) tärkeintä on saada treenaamiseen liittyviin ajatusmalleihin päivitystä.
Laita viestiä valmennuksesta esimerkiksi WhatsAppissa(0503441244), niin katsellaan porukassa voisinko auttaa sinua tavoitteissasi.
-Mikko