RASVANPOLTTO-OHJELMA

Pahoittelen, otsikko oli harhaanjohtava. Ei rasvanpoltto-ohjelmia oikeasti ole olemassa, ainakaan toimivia sellaisia.

Jos on tehty ”rasvanpoltto-ohjelma” salille tai jopa käytetty niin viekasta kieltä, että treeniohjelmalla ”kiinteytyy” (mikä on joko sama asia kuin rasvanpoltto tai sitten ei tarkoita mitään), niin:

A)    Ohjelman tekijä sahaa silmään ohjelman ottajaa.

B)   Ohjelman tekijä on erehtynyt sen suhteen, mikä merkitsee rasvanpoltossa.

Treenaaminen toimii rasvanpolttoon kuin kynsisakset ruohonleikkuuseen. Vastusharjoittelu rasvaa polttaessa on kuitenkin elinehto, jos haluaa kasvattaa tai vähintään ylläpitää lihasmassaa. On suositeltavaa pitää kiinni lihasmassastaan painoa pudotellessa. Ilman voimaharjoittelua lihasmassaa sulaa varmasti, kun paino putoaa.

Salitreeni kuluttaa kaloreita kuin Roope Ankka rahojaan ja muutenkin liikunnan osuus päivän kokonaiskulutuksesta on maltillinen, ellei tyyliin ryhdy maratoonariksi tai triathlonistiksi.

Treeniohjelma saa pysyä ennallaan, kun haluaa polttaa rasvaa eli olla energiavajeessa. Salitreeni saa näyttää samalta olipa tavoitteena polttaa rasvaa tai kasvattaa lihasta. Esimerkiksi pitkät sarjat eivät tuo hyötyjä rasvanpolttoon.

”Rasvanpolttoliikunta” sujahtaa myös hömppälaariin. Kun matalatehoisen liikunnan aikana käytetään rasvaa energianlähteenä, on se vielä täysin eri asia kuin rasvamassan väheneminen kehossa.

Lihasmassa ja voima kehittyvät samoilla periaatteilla energiavajeessakin. Joskin energiavaje heikentää lihasproteiinisynteesiä, mutta maltillisen energiavajeen saa lihaskasvumielessä käännettyä voiton puolelle säännöllisellä kehittävällä treeniärsykkeellä ja riittävällä proteiinin saannilla.

Jos energiavaje lipsahtaa liian suureksi, niin silloin lihasmassasta kiinnipitäminen vaikeutuu, vaikka treenaisi laadukkaasti.

Useimmiten kannattaa odottaa samanaikaista rasvanpolttoa ja lihaskasvua. Siihen kannattaa pyrkiä ja se onnistuu valmennuksissa miltei aina. Jos on hyvin edistynyt treenaaja tai vähissä rasvoissa, niin silloin yhtäaikainen lihasmassan kehitys ja rasvanpoltto on hyvin haasteellista.

Mitkä asiat voivat laimentaa liikunnan aiheuttamaa energiankulutusta?

 

  • Keho kykenee kuittaamaan liikunnan energiakulutusta sillä, että tulee syötyä enemmän, huomaamatta.
  • Keho osaa kompensoida osan liikunnan aiheuttamasta kulutuksesta energiavajeessa sillä, että muu päivän aikainen liikehdintä ja näppäily vähenevät, huomaamatta.
  • Liikunnasta tulee edistyessä taloudellisempaa, joten treeneistä selviytyy vähemmällä energiankulutuksella.
  • Painon pudotessa kevyempi kroppa kuluttaa vähemmän energiaa.

Kunnon lurjus tuo ihmisen keho, kun ei anna rauhassa laihtua.

Liikunta on painonpudotuksessa joka tapauksessa tärkeää. Se hyväilee terveyttä, lisää unipainetta ja parantaa tervettä nälänsäätelyä sekä lisää hieman energiankulutusta. Liikkumalla ja järkevillä elintavoilla antaa esimerkkiä vaikka jälkikasvulleen.

Mutta että jonkinlainen ”rasvanpoltto-ohjelma” pitäisi olla onnistuakseen painonpudotuksessa, niin se ei pidä paikkaansa. 

Ota yhteyttä valmennustiedustelujen merkeissä, jos haluat muuttaa kehonkoostumustasi tutkitun tiedon keinoin.