ASIAKASPALAUTETTA: Ravintovalmennusta lukkopainiin ja potkunyrkkeilyyn

ASIAKASPALAUTETTA: Ravintovalmennusta lukkopainiin ja potkunyrkkeilyyn

Harri otti yhteyttä ja sanoi, että syömiset on vähän hakusessa ja pitäisi päästä kaiken lisäksi eroon “dad bodista” (*selitys alhaalla, piti aivan googlettaa, kun uusi ja mahtava termi itselle). Energiaa kaivattiin myös enemmän kuluttaviin kamppailulajeihin.

Puolen vuoden jälkeen suorituskyky oli jo heittämällä uudella tasolla.

Harrin palautetta valmennuksesta:

“Lähdin Mikon ravintovalmennuksessa selvittämään millaisia muutoksia elämänlaatuun ja jaksamiseen saa paremman syömisen avulla. Lähtökohtana oli tasapainoilu perhe-elämän, työn ja kamppailulajiharrastusten (potkunyrkkeily, paini) välillä ja kuinka energia riittäisi tähän kaikkeen.

Lähdimme liikkeelle perusasioista, eli korjaamaan sen hetkisen ruokavalion liian vähäistä energiansaantia. Ruokapäiväkirjaa seuraten Mikko antoi hyviä ja perusteltuja neuvoja, miksi ja millaista ravintoa ruokavalioon kannattaa lisätä tai vähentää.

Energiansaannin lisäyksellä oli nopeasti huomattavia vaikutuksia, unen laatu parani ja aamulla herätessä rupesi pitkästä aikaa olemaan levännyt olo. Hyvin nukutun yön jälkeen normaalit arjen kamppailut eivät tunnu enää niin raskailta!

Ruokavalion korjauksen jälkeen lähdimme optimoimaan energiansaantia ja ruokailun jaksotusta siten, että kropasta saa treeneissä parhaat tehot irti. Jaksamiseni kamppailutreeneissä parantui ja palautuminen näistä tuntui nopeutuvan siten, että pystyin jopa lisätä treenaamisen määrää viikkotasolla.

Mikon valmennustyyli on hyvin joustava ja valmennettavan tilanteeseen mukautuva. Mikolla on erittäin monipuolinen tietoon ja kokemukseen perustuva näkemys urheilijan ravinnosta ja hänen valmennustapansa antaa tilaa miettiä ja oivaltaa asioita itse.

Valmentajana Mikko on rento, asiantunteva ja kannustava. Suosittelen hänen ravintovalmennustaan niin harrastajille kuin tavoitteellisesti treenaaville ihmisille, jotka haluavat saada kropastaan enemmän tehoa niin treeniin, kilpailuihin kuin arjen suorituksiin!

Olen sitä mieltä, että sijoitus valmennukseen oli erittäin hyödyllinen ja jäin tästä selvästi voitolle. Oma tietämys lisääntyi paljon ja ei tule toistettua enää samoja virheitä, mitä aiemmin tuli tehtyä.

Valmennus oli etävalmennusta ja homma toimi kyllä erittäin hyvin. Kyselin paljon ja aina sain asiallisen vastauksen!”

-harri

KOUTSIN KOMMENTTEJA:

Alkutavoite oli saada kroppaa vähän timmimpään kuntoon, mutta niin kuin toisinaan käy, tavoitteet muuttuvat matkan varrella.

Lopulta selkeästi ykköstavoitteena oli saada syömiset tukemaan suorituskykyä urheilulajeissa, joita harrastettiin useita kertoja viikossa. Sivutavoitteeksi jäi poltella rasvaa kropasta.

Tavoitteena ei varsinaisesti ollut saada jaksamista arkeen, mutta niin siinä vain usein käy, että se tulee kaupan päälle. Lumivyöryn lailla mukaan tarttuu monia positiivisia juttuja, kun yhden ison palikan saa kuntoon.

Tässäkin tapauksessa toteutui lähes varmuudella YLEISIN VIRHE urheilijan syömisissä eli liian vähäinen energiansaanti suhteessa kulutustasoon.

– Hetkinen! Miten on muka saatu liian vähän energiaa, jos ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että päästään rasvaa polttelemaan?

Hyvä kysymys! Arkena tulee useimmiten selkeästi liian vähän energiaa kattamaan liikunnan ja arkiaktiivisuuden aiheuttaman kulutuksen. Mutta esimerkiksi viikonloppuisin syödyt kalorilukemat heilahtavat reippaasti yli kulutuksen. Siinäpä sitä pitkässä juoksussa alkaa rasvaakin kertymään. Tämä on yllättävän yleinen skenaario. Perusruokaa syödään helposti liian vähän, mutta kaikkea kaloritiheää helposti liikaa.

Kun alkaa olla kohtuullinen määrä yksilövalmennuksia takana, voi jo suhteellisen hyvin arvioida, minkä verran keskimäärin tietyn kokoinen henkilö kuluttaa energiaa tietyllä aktiivisuustasolla. Silti yksilöiden välillä on hajontaa ja lopulta kokeileminen on ainoa tapa päästä lähelle totuutta.

Syömisistä tulisi saada riittävästi energiaa, ettei kroppa ala yskimään ja säästämään energiaa. Energiansaantia kannattaa nostaa mieluummin asteittain kuin isoina kertarykäyksinä.

* Dad bod (urbandictionary) = The type of physique a man “earns” when the increasing pressures of work life, married life, and especially fatherhood no longer allow him the time or drive to maintain a hard, toned figure. As a result, what was once a sculpted, chiseled frame degresses into a soft, flabby heaping pile of I Don’t Give A Shit Anymore.

Ravintovalmennukset ja treeniohjelmat:

[email protected]

Avaa chat
Moro! Jos voimailu, lihasmassa, rasvanpoltto tai suorituskyky kiinnostaa, niin tyrkkää viestiä :) -Mikko
Powered by