TARGETIN JOULUKALENTERI¬†ūüéÖ‚úĆ Luukku 13: Tuloksia tulee, mutta tulkoon: Petrin palaute 20kg kevyemp√§n√§ + huvittava tarina yhteis√∂n paineesta

Petrin kanssa onnistuimme pudottamaan painoa 20kg ja samalla voimatasot ja juoksukunto ampuivat katosta läpi.

Petri laitteli mukavaa palautetta Targetille:

“Mikon ohjauksessa ensimm√§isen√§ vuonna onnistuin pudottamaan painoani 20 kiloa ja samalla kasvattamaan lihasmassaa salilla. M√§√§r√§tietoisen ohjelman avulla vanhanaikaiset n√§lk√§dieetit menetti t√§ysin arvonsa minun p√§√§ss√§ni, ruokavalio oli juuri minulle sopiva ja rakennettu sen ymp√§rille mit√§ yleens√§kkin olin tottunut sy√∂m√§√§n. Saliohjelmakin oli r√§√§t√§l√∂ity sen mukaan mit√§ min√§ tarvitsin.

Mikko auttoi myös normaalin saliohjelman lisäksi nopeusharjoitteilla ja kasvattamaan kuntoa juoksuvoimaan. Pelaan siis jalkapalloa harrasteena ja juoksunopeudesta oli merkittävä hyöty harrastuksessa. Puolen vuoden ohjelmalla huomasin itse ja myös muu joukkue huomasi merkittävän muutoksen nopeudessa. Saliohjelman lisäksi Mikko auttoi salilla tekniikkaharjoitteilla, joista oli valtavasti hyötyä.

Salilla yli 10 vuotta käyneenä ja urheilullisesta nuoruudesta lähteneneenä Mikko auttoi eniten minua ajatusmallin muutoksessa siitä, mitä olin kuvitellut tietäväni treenaamisesta ja tasapainoisesta ruokavaliosta. Luulen myös että tässä oli myös koutsilla suurin haaste minun kohdalla. Nyt voin sanoa näiden vuosien jälkeen reppuun jääneen tietoa ja taitoa joilla vanhojen tapojen katseleminen aiheuttaa lähinnä epäuskoista naurua.

Vuoden varrella Mikko on jaksanut väsymättä perustella asioita ja kysellä miten menee. 

Syv√§sti suosittelen Mikkoa kaikille, jotka tarvitsevat apua matkalla parempaan muutokseen.”

-Petri

✳ ✳ ✳ ✳ ✳ ✳ 

Ei varmastikaan yllätä, että keskityimme Petrin kanssa käytännössä pelkkiin perusasioihin. Usein vanhat ajatusmallit tarvitsevat tuuletusta ja ne on onnistuttava korvaamaan uusilla. Pidemmän päälle mikään ei tuo paremmin tuloksia kuin tavat.

Huvittava tarina saatiin tästä keissistä:

Petri teki hommia miesvoittoisessa duunipaikassa, jossa keskiverto vyötärönympäryslukema oli korkea. Kun Petri aloitti rasvanpolton ja kunnon kasvatuksen, niin v##tuiluahan siitä seurasi työyhteisössä. Sellaista hyvän- ja pahantahtoisen välimaastossa olevaa v##tuilua viikosta toiseen.

Joku saattaa lopettaa oman hyvinvointinsa tavoittelun yhteis√∂n paineen takia. Ihan jo sekin voi riitt√§√§, ettei saa sosiaalista tukea omalle “projektilleen”. Petri onneksi v##tuili takaisin. Valmentaja voi n√§iss√§ vain nostaa k√§det pystyyn ja todeta vain, ett√§ kyll√§h√§n se sosiaalinen tuki olisi pirun t√§rke√§√§.

Arvailimme, mistä tuollainen toiminta kumpusi:

1⃣ Kyseisessä työyhteisössä oltiin totuttu syömään lihapiirakkaa ja muuta roskaa ruokatauoilla. Kahvitauoilla tapahtui kiivasta viineripussin rakastelua. Ryhmäajattelun lait toimivat tässäkin yhteisössä. Jos joku käyttäytyy eri tavalla kuin ryhmässä on totuttu, häntä katsellaan kieroon ja hänen toimintansa kyseenalaistetaan. Ihmisen mielipiteet kumpuavat usein siitä ryhmästä, johon kuuluu.

2⃣ Kun Petri teki hyvinvoinnilleen jotain, keskivartalolihavat työkaverit tunsivat viiltävän piston sisuksissaan. Petri toimi heille ikään kuin epämiellyttävänä peilinä. He tiesivät, että jotain voisi itsekin tehdä tuolle omalle röllykälle, mutta eivätpä tehneet mitään. Pään aukominen helpotti heidän oloaan.

Hauskinta, parasta ja kliseisintä tässä kaikessa oli se, kun Petrille alkoi tulla näkyviä tuloksia kärsivällisen ja suunnitelmallisen toteuttamisen jälkeen, alkoivat työkaverit kysellä neuvoa ja vinkkejä, että mites sitä nyt kannattaiskaan laihduttaa.

✳ ✳ ✳ ✳ ✳ ✳ 

* Elämäntapatyylisessä painonpudotuksessa tulokset ovat tuloksia vasta, kun ne ovat pysyviä. Puhutaan siis helposti vuodesta, kahdesta, kolmesta. Sosiaalisen tuen merkitys voi olla merkittävä.

  • Apua, ep√§toivo! Noin kaukana onnistuminen?! Jaksaako edes aloittaa?!

* Tottakai kannattaa aloittaa. Pieniä juttuja toistaa pitkään. Luottaa siihen, että aika tekee tehtävänsä. Iloitsee pienistä voitoista. Matka on tärkeämpi kuin maali.

 

Laittele viestiä, jos haluaisit apuja rasvanpolttoon:

[email protected]

-Mikko

Leave a Comment

Your email address will not be published.

32 + = 37