ASIAKASPALAUTETTA ALOITTELEVALTA TREENAAJALTA

Jälleen kerran ensiluokkaista valmennustyötä Target Trainingilta. No ei kuitenkaan, perustekemistä, provolla vaan sisään.

Valmentajan onnistuminen on asiakkaan onnistuminen. Työ on helppoa, kun valmennettava on henkilö, joka osaa itse fiksusti soveltaa arjen realiteettien keskellä. Kyselyä, kuuntelua ja pallottelua puolin toisin.

Aloittamisesta on jo vuoden päivät ja treenit yhä jatkuvat, joten siinä mielessä tämä oli ja on mahtionnistuminen. 

PALAUTEKYSSÄREITÄ
 

1) Minkälaisin tavoittein ja ajatuksin tulit valmennukseen? Oliko kenties joku haaste tai ongelma, mille halusit löytää ratkaisuja?

“Otin alunperin yhteyttä koska halusin selkeän ohjelman ja punaisen langan treenaamiseen. Tarkoitus oli ja on edelleen käydä pari kertaa viikossa salilla ja toivoin että saisin kaiken kehityksen irti noista käynneistä.

Aikaisempaa kokemusta salihommista on vähän joten myös epävarmuus vaivasi salilla käydessä, eli tietynlainen häpeä omasta treenaamisesta oli läsnä koko ajan.”

2) Oliko treenaaminen ja koutsaus millä tavalla samanlaista/erilaista kuin etukäteen ajattelit? Mitä eroa olisi kenties ollut, jos olisit omin avuin tehnyt?

“Oli erilaista ja sanoisin että koutsaaminen ei ole ollenkaan sellaista TV:ssä nähtyä vouhkaamista. Mikko lähtee asiakkaan tarpeesta liikkeelle ja tehdään yhdessä ohjelma joka palvelee treenaajaa.

Mitään epämukavaa ei tarvitse tehdä. Lisäksi painoja lisättiin rohkeasti jonka myötä sain varmuutta kovempaan treenauksen. Se ero oli itsekseen tekemiseen.”

3) Tuliko minkälaisia oivalluksia? Miten huomasit konkreettisesti, että hommahan taitaa toimia?

“Kyllä tuli oivalluksia. Sain rohkeutta tavoitella jatkuvaa kehitystä vaikka sitten pienin lisäyksin. Myös oman kehon kuunteluun kiinnitettiin huomiota ja oivalsin ehkä sen milloin tehdään tarpeeksi kovaa ja milloin on vara kiristää.”

4) Mitä jäi valmennuksesta käteen? Mistä pidit valmennuksessa?

“Pidin valmennuksen antamasta rohkeudesta ja varmuudesta treenata jatkossakin ja tehdä sitä omaa juttua. Enää en mieti mitä muut tekevät tai ajattelevat.

Osaan tehdä liikkeitä monipuolisesti ja vaihtelevasti sekä hakea kehitystä aktiivisesti.”

5) Miksi voisit suositella Target Trainingia, jos joku pohtisi valmennuskuvioita?

“Mikko tekee turvallisen ympäristön treenaamiselle myös aloittelijoille.

Ei ole vääriä tavoitteita tai tyhmiä kysymyksiä. Saa tehdä itselle sopivia asioita toki tavoitteellisesti!”

-Marika

🎯🎯🎯

Ota yhteyttä valmennuksista! Tai laita muuten vain viestiä, kiva aina jutella!

Whatsappin kautta voi myös laittaa viestiä. Sen löytää sivuston alalaidasta.

-Mikko