VALMENNUSKEISSI: Lihasmassaa ja rasvanpolttoa

VALMENNUSKEISSI: Lihasmassaa ja rasvanpolttoa

Eemil otti Targetin valmennuksessa komeat gainssit reilussa puolessa vuodessa.

 

Lue alempaa Eemilin palaute valmennuksesta.

Eemil tuli valmennukseen tavoitteenaan lihasmassan kasvatus ja rasvanpoltto sekä yleisesti saada lisää oppia treenaamisesta. Saimme mukavia tuloksia suhteellisen lyhyessä ajassa!

Treeneissä suurin muutos tapahtui ylimääräisen karsimisella. Luonnollisesti keskityimme perusasioihin. Pyrimme tekemään sen, mikä riittää. Mitäpä sitä enempää tekemään.

Tuloksia yleensä seuraa hyvällä todennäköisyydellä, kun pystyy vastaamaan perustellusti kysymyksiin:

▶️ mitä tehdä?

▶️ minkä verran?

▶️ milloin?

▶️ ja myös: MITEN? (melkoisen tärkeä kysymys bodauksessa)

Etenemistä modattiin saavutettujen tulosten ja palautteen perusteella.

“Yllätyin itsekin, kuinka nopeasti tuloksia alkoi tulemaan ihan perusjutuilla ja pystyi jättämään pois kaikenlaiset turhanpäiväiset kikkailut, joita olin omaan treeniohjelmaani laittanut.”

Syömisiä viilattiin ilman turhia hifistelyjä sille mallille, että halutut tulokset olivat mahdollisia saavuttaa.

– Rasvanpoltto ja lihaksen kasvatus on mahdollista yhtä aikaa. Eemil sai lisää lihasmassaa samalla, kun paino putosi yli 10kg. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kasvattamaan lihasmassaa “reverse dietin” muodossa.

– Vaikka päätavoitteet olivat lihasmassan kehityksessä, pienet maksimivoimatavoitteet kulkivat rinnalla.

Niistä hyvänä esimerkkinä tulokset leuanvedossa: 5 * 25kg ja 1 * 45kg!

Iso selkä on myös vahva selkä, ja vahvalla selällä voi nostella isoja kuormia.

– Asialliseen valmennukseen sijoitetut rahat maksavat helposti itsensä takaisin tulosten, opin ja säästetyn ajan arvossa.

📨 Jos olet treenaaja, joka haluaisi parempaa kehitystä tai hypätä vaihtelun vuoksi valmiiseen pöytään, niin laita rohkeasti viestiä. Katsellaan, mitä voisimme porukassa tehdä:

* WhatsApp: 0503441244

* email: [email protected]

➡️ Ota facebookissa target-training.fi seurantaan

➡️ ig: @target_mikko

Kaikki valmennukset suunnitellaan yksilöllisesti. Treenien ohjelmoinnit ja ravintovalmennus onnistuu etänä.

Eemilin mietteitä Targetin valmennuksesta:

“Aloitin saliharrastuksen noin pari vuotta sitten ja ensimmäiset kuukaudet menivät vähän katsellessa, kuinka muut tekevät ja suurpiirteisesti katsoin tekniikat YouTubesta läpi.

Jonkun ajan päästä alkoivat salihommat kiinnostamaan enemmän, niin ajattelin ottaa yhteyttä Mikkoon ja katsottiin yhdessä liikkeet, tekniikat ja treeniohjelmat kuntoon.

 Pisteet siitä, että kaikki treeniohjelman liikkeet katsottiin kärsivällisesti läpi ja jos jäi mitään epäselvyyksiä, niin aina pystyi uudestaan kysymään suoraan, tai laittelemaan viestiä, niin apua tuli.

 Yllätyin itsekin, kuinka nopeasti tuloksia alkoi tulemaan ihan perusjutuilla ja pystyi jättämään pois kaikenlaiset turhanpäiväiset kikkailut, joita olin omaan treeniohjelmaani laittanut.

 Uskon, että olen myös säästynyt loukkaantumisilta asiantuntevan valmentajan ansiosta. Vaivoja on tullut useammalle kaverilleni ja olisi voinut tulla minullekin alkuinnostuksissa väärällä tekniikalla huitomisen takia.

 Jos tietyt treeniliikkeet ovat alkaneet tympimään, niin aina on keksitty korvaavia tilalle ja olen myös aina pystynyt itse vaikuttamaan ja valitsemaan treeniohjelmaani mieluisia liikkeitä, joten homma on pysynyt mielenkiintoisena edelleen varmasti siitäkin syystä.

 Olen saanut myös paljon hyviä neuvoja valmennuksessa ja tuntuu että oppii uusia asioita edelleenkin, mitkä ovat merkittävästi auttaneet kehityksessä.

 Esimerkkinä, että (varsinkin isojen liikkeiden) sarjojen välissä on ihan hyvä huilata yli sen minuutin tai kaksi, joka oli aina ennen tapana ja että yksi tai kaksi toistoa on ihan hyvä jättää varaa ilman, että salitreeni menee hukkaan.

 Suosittelisin Mikkoa ehdottomasti ja koen että itselleni on ollut suuri apu hyvästä valmentajasta, niin treenaus- kuin myös syömispuolella.” -Eemil

 

LUE MYÖS:

VALMENNUSKEISSI: Eero ja elämäntapamuutos

Petrin palaute 20kg kevyempänä

PEKAN PALAUTE VALMENNUKSESTA

PALAUTETTA BRASSIJUJUTSUN HARRASTAJALTA

ASSIN PALAUTE TEKNIIKKAVALMENNUKSESTA

 

Avaa chat
Moro! Jos voimailu, lihasmassa, rasvanpoltto tai suorituskyky kiinnostaa, niin tyrkkää viestiä :) -Mikko
Powered by