PARHAITA LUETTUJA KIRJOJA VUONNA 2020

PARHAITA LUETTUJA KIRJOJA VUONNA 2020

Viime vuonna tuli luettua (tai kuunneltua) ennätysmäärä kirjoja: 50 luettua /kuunneltua kirjaa.

Ehkä ennätys johtui koronasta tai siitä, että pidin kirjoista kirjaa ja lopulta halusin saada 50 täyteen.

Asioiden seuraaminen ja listaaminen toimii tavoitteiden kanssa. Listaaminen tekee etenemisen konkreettiseksi –> motivaatio voi kasvaa. Treenivihko on tärkeä kapistus jo siitä syystä.

Muutamia kirjanostoja:

📖 Tunnesyöminen (A. Palssa & M. Kauppinen)

Lihavuus ei ratkea laihduttamalla, jos taustalla on tunnesyömistä. Tämä oli kyllä hyvä kirja ja täältä lähtee vilpitön suositus ammattilaisille sekä heille, joilla laihtuminen ei ole mennyt aiemmin ihan putkeen.

📖 Näkökulman vaihtamisen taito (S. Mattila)

Kirjan nimi kertoo kaiken. Ymmärtämisen taito vaatii näkökulman vaihtamisen taitoa. Ymmärtämisen taito on suorastaan välttämätön taito valmentajalle. Tsekkaa aiempi kirjoitus näkökulman vaihtamisen taidosta.

📖 Switch (D. & C. Heath)

Huippukirja muutoksen aikaansaamisesta. Järki ja tunne ovat liian usein eri mieltä. Kuinka saada ne samaan tiimiin? Tarkempia pointteja kirjasta tuolta: SWITCH – Kuinka onnistua muutoksessa?

📖 Miksi vihaamme? (R. Juntumaa)

Vihan tunteen selittämistä psykologian keinoin. Omalle huonolle ololle halutaan ulkoinen syyllinen. Auttaa ymmärtämään, miksi netti ja eduskunta täyttyvät kiukkupyllyistä.

📖 The hungry brain (S. Guyenet)

Miksi aivomme ohjaavat meitä ylensyömään ja miksi niin suuri osa meistä on ylipainoinen nykylänkkärin elinympäristössä? Kirja tarjoaa tiedettä lihomisen takaa. 

📖 Psyykkinen vahvuus + Kuka hallitsee mieltäsi? (J. Liukkonen)

Mielikuvat toimivat, koska aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin itse toimintaa suorittaessa. Ajattelu vaikuttaa valtavasti suorituksiin, niin siihen kannattaa panostaa. Ennusteajatuksilla on tapana toteutua.

📖 Range (D. Epstein)

“Generalistit” eli tyypit, jotka ovat hyviä monessa asiassa, biittaavat kapean alan spesialistit urheilussa, musiikissa ja vähän kaikessa.

📖 Voitto tai kuolema (G. Rodtsenkov)

Se, että venäläisten annetaan hoitaa olympialaisten dopinglabraa, on vähän sama kuin annettaisiin rokotekriittisten suunnitella covid-rokote. Hauska kirja, koska totta ja ankea kirja, koska totta.

Sama stoori on kerrottu Käry -dokkarissa, mutta tämä kirja on paljon laajempi ja yksityiskohtaisempi. Molempia voi hyvillä mielin suositella!

📖 Change maker (J. Berardi)

Kirja valmentajille. Tämän takia aloitin äänikirjojen kuuntelun. Voin sokeasti suositella jokaiselle valmentajalle. Kaikenkattava perusteos huomioi erityisen hyvin sen, kuinka valmentajien tulisi keskustella asiakkaiden kanssa ja kuinka ottaa asiakkaan näkökulma huomioon.

📖 Kauppatavarana terveys (J. Knuuti)

Jos jokin terveysväittämä mietityttää, tästä kirjasta löytyy hyvällä todennäköisyydellä se, mitä tutkimusnäyttö sanoo asiasta. Yeah, science biaatch!

📖 Kaikki on hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on (S. Tuominen)

Vuoden viimeinen luettu (kuunneltu) kirja, niin tämä on tuoreessa mielessä. Jos asiat ovat pitkin pyllyä tai et muuten vain tiedä, miten päin olisit, niin tästä kirjasta löytynee helpottavia ajatuksia.

Klassikkoromaaneja tuli luettua suunnilleen ensimmäistä kertaa koskaan. Teurastamo 5, Catch-22, Kärpästen herra ja Pitkät jäähyväiset miellyttivät. Elokuvasovituksista Pitkät jäähyväiset on noista ylivoimaisesti paras!

Kirjasuosituksia otetaan vastaan!:) Ja kysäise, jos haluat suosituksia. Ehkäpä voin antaa vinkkiä.

Jos elämäntapamuutoksessa tai rasvanpoltossa onnistuminen on kiikarissa, niin ota yhteyttä! Laitetaan hommat onnistumaan porukassa.

WhatsApp: 0503441244

[email protected]

 

TSEKKAA VUODEN TAKAISET KIRJAVINKIT:

TOP 13 luetut kirjat 2019, osa 1/2

TOP 13 luetut kirjat 2019, osa 2/2